Elämyksiä
Melonta
Vaihmalan Hovi sijaitsee Tampere- Hämeenlinna laivareitin varrella. Ympäröivä vesistö tarjoaa loistavat mahdollisuudet veneretkeilyyn kanootilla tai soutuveneellä. Järjestämme yhteistyökumppanimme kanssa opastettuja kanoottiretkiä esim. Lempäälän ympäri Kuokkalan kosken sekä kanavan kautta.

Beach Volley
Sopivan hien ennen saunaa voi hankkia Vaihmalan Hovin rannassa Beach Volleyta pelaten. Kenttä on asiakkaidemme käytössä maksutta. Ranta-alueita voi käyttää myös omatoimiseen pelailuun, esim. mölkky jne.
Viinitasting
Viinitastingissa keskitymme yhden rypäleen erityyppisiin viineihin, opimme hiukan viinin valmistuksesta ja maaperän sekä valmistusmenetelmien vaikutuksesta lopulliseen viiniin. Kesto 1-1,5 tuntia ja hinta 35 €/hlö. Minimi ryhmäkoko 8 hlö.

Luontopakopeli – Nature Escape
Luontopakopeli on nimensä mukaisesti luonnossa tapahtuva pakopeli, jossa tavoitteena on ratkaista pelin aikana kohdatut pulmat ja arvoitukset 60 minuutissa. Pelissä eteneminen vaatii ennen kaikkea nokkeluutta ja loogista päättelykykyä, mutta kaiken keskiössä on yhteistyö. Astukaa arkeologien saappaisiin etsiessänne sopimusta, joka oikeuttaa Maailman 8. Ihmeen kaivamiseen. Tule kokemaan ainutlaatuinen elämys luonnossa!

Koskikellunta
Koskikelluntaa pelastuspuvuissa Lempäälän Kuokkalankoskessa. Koskikellunnassa voit nauttia painottomasta olotilasta kelluen kosken kuohuissa. Kellumaan pääsee kuumana kesäpäivänä tai vaikka talvella pakkasen purressa poskia! Koskikellujilla myös vesipallo sekä vesijettien vuokrausta, saatavissa Vaihmalan Hovin rantaan.
www.koskikellujat.fi

Hiisigolf
Golf-tapahtumia yrityksille ja ryhmille. Jokainen ryhmä saa yksilöllistä ja asiantuntevaa ohjausta PGA pro Tero Kokkosen johdolla, oli kokemusta lajista tai ei. Ohjaus tapahtuu rangella, harjoitusalueilla ja kaikki pääsevät pelaamaan par 3 Hiisi-kentälle. Tapahtuman kesto on 2 tuntia.
Hinta 6-10hlö 300 € tai 10-20 hlö 400 €

Kentät ja pelaaminen:
9 reikäisellä tasoituskelpoisella Farmi-kentällä pelikierroksesta selviät reilusti alle kahdessa tunnissa!
Farmin nopeat, sujuvat, joustavat ja edulliset kierrokset mahdollistavat esimerkiksi aamu- ja iltapelaamisen, ennen tai jälkeen päivän muun ohjelman. Hauskan golfaamisen ja terveellisen ulkoilun lisäksi ehdit vielä paljon, paljon muuta!
6 reikäinen par 3 Hiisi-kenttä on ns. jokamieskenttä, ei green card tai seuranjäsenyys vaatimuksia.
Caddiemasterilta on mahdollista vuokrata mailat.
Katso lisää www.hiisi-golf.fi
Caddiemaster puh 03 3753 868 tai caddiemaster@hiisi-golf.fi
Taikuri Marcus Alexander
Taikuri Marcus Alexander on useasti palkittu esiintyjä, joka saa yleisön viihtymään, nauramaan ja hämmästymään kerta toisensa jälkeen! Taikuutta & komiikkaa -show’n ovat nähneet kymmenet tuhannet ihmiset ympäri Suomea – nyt on teidän vuoronne!
Piellokas Oy
- tarjoaa monipuolisia aktiviteettimahdollisuuksia 1-50 hengen ryhmille kesä- ja talviaikaan. Valittavissa mm.
- Fiilistelyä yhdessä 10-40 hlö, kesto 1,5 -2h
- Melonta (ohjattua) 1-24 hlö, n. 2,5h.
- Geokätköily 1-30 hlö, n. 1-1,5h.
- V-ottelu (5-lajin ohjattu kisa) 10-40 hlö, n. 2h.
- Alkuaineet (4-lajin ohjattu kisa), 10-50 hlö, 2h.
- Kullanhuuhdontakisa 1-25 hlö, n. 1h.
Tiedustelut ja varaukset info@piellokas.fi tai 040-511 1294
www.piellokas.fi
Ratsuniitty
Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä Lempäälän Ratsastuskoulu (Ratsuniitty Oy) tarjoaa laadukasta ratsastuksen opetusta kaikentasoisille ratsastajille. Vuonna 2005 valmistunut n. 40 hevosen talli toimii turvallisena ja viihtyisänä harrastusympäristönä sekä lapsille että aikuisille. Ratsastuskoulu tarjoaa myös täysihoitopalveluja yksityishevosille sekä järjestää monipuolisia valmennustunteja.
Laulaja-pianisti Tytti Koivunen
suomenkielistä pop-iskelmää herkällä tulkinnalla. Tilattavissa mm. hääjuhlaan, kirkkoon sekä yksityistilaisuuksiin.
maalaustuokio retee artsin kanssa
Tervetuloa nauttimaan maalauksesta, lempijuomastasi ja inspiroivasta ympäristöstä rennolla otteella! Opastamme osallistujat taiteen saloihin alkuun perusteknikoilla, suorituspaineita ei ole siis tarkoitus ottaa. Voit keskittyä fiilistelemään tunnelmaa tai päästää sisäisen taiteilijasi valloilleen. Mitään aiempaa maalauskokemusta ei tarvitse olla ja kaikki saavat tehdä omalla tyylillään. Voitte luoda myös ryhmänä yhteisen ison teoksen esimerkiksi toimitilojen seinälle tai eläköitymislahjaksi tiimiläiselle!
Saapuessasi paikalle löydät sinulle varatun maalauspaikan, essun, canvaksen, värit sekä muut pelit ja pensselit. Taidetuokion lopuksi teos pakataan kassiin mukaasi.
Ohjelman kesto noin 2 tuntia, minimihenkilömäärä 10 hlö. Hinta 49 €/hlö + 20 € matkalaskutus + alv 24%
Paketti räätälöitävissä myös tunnin setiksi esim. kierrätysmaljakoita tuunaten tai vesivärejä työstäen.
Tapahtumaleijonat
Archery Tag – Vauhdikas peli, jossa polttopallon henkisesti yritetään pelata vastustajia pelistä pois pehmopäisillä nuolilla ampumalla.
Kuplajalkapallo – perinteistä jalkapalloa ylävartalon peittävä kupla päälle puettuna.
Kisailut – erilaisia ryhmän toiveiden mukaan toteutettavat haasteet sekä kropalle, että aivonystyröille.

Hintoihin lisätään voimassaoleva ALV