Meidän perhe

Vaihmalan Hovi toivottaa teidät tervetulleeksi maalaismaisemaan Vanajaveden rannalle. Perheyrityksemme alkoi unelmana paikallisesta maalaisromanttisesta hotellista mukavuuksineen ja kehketyi vuosien varrella ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.

Vaihmalan tila siirtyi perheemme omistukseen vuonna 2008 jolloin aloitimme kunnostusprojektin joka loppujen lopuksi onkin kestänyt ainakin 10-vuotta ja jatkuu edelleen. Vaihmalan Hovi on alun perin perustettu 1914 Lempäälän Kunnalliskodiksi, jollaisena se toimi 1980-luvulle. Meidän perheen saapuessa taloon, päärakennus oli kuitenkin surkeassa kunnossa, rappaukset rapisivat, huoneet ja käytävät kaipasivat perusteellista remonttia. Toimestamme kaikki rakennukset on entisöity ja muutettu majoitus ja ravintolakäyttöön.

Vaihmalan Hovin perheyritystä pyörittävät äiti Seija, sekä tyttäret Noona ja Tiia (ja muut perheen jäsenet silloin kun saamme heidät värvättyä auttamaan). Äidin kädenjälki näkyy joka huoneessa ja talon sisustuksessa, hän tuskastelee kaakeleiden ja tapetinsävyjen kanssa. Todennäköisesti kun soitat Vaihmalaan, Noona vastaa puhelimeen ja hoitaa tapahtumatoiveesi alusta loppuun, Tiian tapaa normaalisti sisustamasta Putiikkia tai korjaamassa rikkinäistä oven kahvaa.

Tänä päivänä jokaisessa hotellihuoneessa vallitsee yksilöllinen sisustus-teema. Vaihmalan Hovin käytävät, ravintolat ja yksityiskohdat ovat entisöity perinteitä kunnioittaen ja ainutlaatuiset muraalit ja maalaukset rikastuttavat tunnelmaa. Vaihmalan Hovin rakennuksia ympäröi suuri puutarha omenapuineen ja marjapensaineen, terassilta aukeavat kauniit Vanajaveden auringonlaskut ja maalaismaisemat.

Vaihmalan Hovin tehotiimi, äiti ja tyttäret