Tarinamme toinen luku

Tarinamme alkoi vappuna 2008 kun pikaisen avaintenluovutuksen jälkeen avasimme ovemme Vaihmalan Hovina ja aloitimme pikkuhiljaa kokonaisuuden rakentamisen. Ensimmäinen kesä meni hurjassa pyörityksessä ja suurelta osin on aikakin jo kullannut muistot. Puhuimme jo ensimmäisen kesän jälkeen, että tästä hullunmyllystä pitäisi kirjoittaa kirja tai tehdä reality-sarja! Tässä tarinasarjassa valotamme kokemuksiamme remonttien edetessä.

Suomalaiselle pitää ensin olla sauna…

Rantasauna päätettiin tehdä syksyllä 2008 vanhainkodin entisen pesulan tilalle, olihan rakennus passelisti järven äärellä. Paljasta betonipintaa koristivat paikoilleen valetut isot pesualtaat, mutta muutoin tila oli karu. Tyhjistä seinistä päästiin suhteellisen sutjakasti rakentamaan saunaa, pesuhuonetta, pukuhuonetta sekä takkatupaa. Me taisimme unohtaa antaa takan muuraajalle sen ilmeisen tärkeän Kossupullon piippuun muurattavaksi, sillä takka ei tänä päivänäkään vielä vedä.

Saunan ulkopuolelle rakennettiin komea terassi, josta on hienot näkymät vesistölle ja koko komeuden kruunasi lämmitetty poreallas. Tai kuten talvella kävi ilmi, satunnaisesti lämpiävä poreallas. Porealtaan myyjällä ei ihan ollut tuotetuntemus hallussa ja hän myi meille altaan, jolla ei millään muotoa riittänyt tehot pitämään lämpöä talvipakkasilla, kauniista puheista huolimatta. Kunnan terveystarkastajallakin lähti, ei vain mopo vaan täysperävaunullinen rekka, käsistä ilmoitettuamme meillä olevan poreallas asiakaskäytössä. Täytettäväksi ojennettiin nimittäin uimahallin omavalvontasuunnitelma ja esitettiin vaatimus vesityökortin suorittamisesta. Tarkempi vaatimusten tarkastelu osoitti, ettei pieni porealtaamme yllä lähellekään vaaditun 60 henkilön käyntiä ennen veden vaihtamista ja selvisimme pienemmällä paperisodalla. Sinänsä kunnan taholta oltiin oikealla asialla, mitä nyt vähän ammuttiin kärpästä tykillä.

Kuten remonteillamme on tapana, myös rantasaunan valmistumisen saneli pitkälti sinne varattu ensimmäinen tilaisuus. Tällä kertaa asiakasryhmän astellessa kanssani tietä rantasaunalle päin, tuli vastaan äiti remonttihaalarit päällä, viimeisten hommien jäljiltä. Asiakkaat kyselivät huvittuneena ”tuliko valmista?”. Tuli! Jäi monta minuuttia aikaa! Olivat kuulemma kokouspäivän aikana kurkkineet ikkunoista ja veikkailleet, tuleeko siitä valmista ollenkaan.

Vasta sitten voidaan miettiä huoneita…

Aloittaessamme toukokuussa 2008, oli vanhoja vanhainkodin huoneita käytössä majoitustarkoituksessa kuusi kappaletta. Huoneissa oli tehty ”remontti” aiemmin, eli vedetty tapettia seiniin ja laminaattia lattioihin. Kylpyhuoneet olivat käytävällä, näppärästi pääsisäänkäynnin vieressä. Kalusteet olivat varmasti suoraan Sally Albatrossin jäämistöstä, oli sen verran räväkkää kukkakuosia. Aloittelevina hotelliyrittäjinä moni pikkuasia vaati järjestämistä. Esimerkiksi liinavaatehuolto oli ensimmäisenä listalla. Otimme yhteyttä tunnettuun suomalaiseen hotellitekstiilejä vuokraavaan yritykseen, josta tulikin edustaja käynnille. Hän ei ollut kovin vaikuttunut alkavasta toiminnastamme. Vielä parkkipaikalla lähes anelin häntä sanomaan hintansa, jolla saisimme tekstiilejä vuokralle. Hän totesi, ettei heitä kiinnosta tällainen ja karautti matkoihinsa. Ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin äidin lähteä kauppaan hankkimaan väliaikaisia lakanoita. Hätäisesti huoneet siivottiin ja laitettiin kuntoon, edellisen omistajan perinnöksi jääneessä kalenterissa nimittäin oli epämääräisiä merkintöjä, jotka tulkitsimme varauksiksi.

Ensimmäiset oikeat hotellihuoneemme valmistuivat alkuvuodesta 2009, jälleen todelliseen tarpeeseen, sillä ensimmäinen yöpyvä kokous oli myyty. Sänkyjä oli edellisenä iltana kasaamassa sekalainen joukkio apuvoimia, mukaan värvättiin myös vierailulle tullut ystäväni poikaystävänsä kanssa. Päivällä kokousväki istui jo salissa pitämässä kokousta, kun rakennustarkastaja kävi huoneet läpi ja antoi luvan käyttöönotolle.

Jännäsimme, miten ensimmäinen yö uusissa huoneissa sujuu, ja sujuihan se. Vaihtelevalla menestyksellä. Putkimieheltä mm. oli unohtunut vesisulut kiinni muutamasta kylpyhuoneesta, eivätkä asiakkaat päässeet suihkuun jne. Pikkuvikoja, helppo korjata… Tästä kuitenkin päästiin taas askel eteenpäin kohti villiä visiotamme, eli Pirkanmaan Haikon kartanoa!

Pirkanmaan Haikon kartano vai jotain ihan muuta?

Tuota visiota on pitänyt vuosien varrella muuttaa ja päivittää useita kertoja, olivathan alkuperäiset ajatuksemme jotain aivan muuta, kun mitä olemme tänä päivänä. Lempäälän kunnan rakennusvalvonnastakin kysyttiin useiden päällekkäisten rakennuslupapapereiden takaa, etteikö olisi helpompi hakea kaikki luvat yhdellä kertaa? No olisihan se tietysti, mutta lähes jokaisen seinän purkamisen jälkeen piti miettiä ja suunnitella kuvio uudelleen, samoin kun karttui kokemusta ja näkemystä siitä kaikesta, mitä oltiinkaan tekemässä.

Seuraavassa luvussa kerron lisää meidän ihmisistämme, näistä ihanuuksista, jotka meidän kanssamme ovat tällä matkalla itkeneet, nauraneet, huutaneet ja samalla muokanneet Vaihmalan Hovia, kukin omalla tavallaan.

/Noona